Puolustusvoimat on estänyt tuulivoimarakentamisen itärajan lähelle, koska tuulivoimaloiden pyörivät lavat häiritsevät tutkavalvontaa.

Itä-Suomessa valtava tuulivoimapotentiaali – armeijan tutkaongelma ratkaistavissa

Itä-Suomessa on valtava tuulivoimapotentiaali. Toistaiseksi Puolustusvoimat on kuitenkin estänyt tuulivoimarakentamisen itärajan lähelle, koska tuulivoimaloiden pyörivät lavat häiritsevät tutkia. Tämä ongelma on kuitenkin ratkaistavissa.

Euroopan unioni haluaa vahvistaa itärajan turvallisuutta. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoitti syyskuun toisella viikolla unionin tila -puheessaan EU:n rakentavan droonimuurin, joka käytännössä tarkoittaa erilaisia droonien tunnistamiseen ja torjuntaan liittyviä teknologioita. Droonimuurin rakentamista ovat esittäneet Baltian maat, ja Ursula von der Leyenin mukaan kyse on uskottavan puolustuksen kulmakivestä.

Droonimuurin rakentaminen ja ylipäätään EU:n itärajan vahvistamisaikeet liittyvät suoraan suomalaiseen energiatuotantoon. Suomessa tuulivoiman rakentaminen on keskittynyt pääosin Länsi-Suomeen, erityisesti rannikkoseuduille. Tähän saakka Puolustusvoimat on estänyt tuulivoimarakentamisen itärajan lähelle, koska tuulivoimaloiden pyörivät lavat häiritsevät tutkavalvontaa.

Tällä hetkellä alle neljä prosenttia Suomen rakennetusta tuulivoimasta on Valtatie 5:n, eli Helsingistä Mikkelin kautta Kuopioon ja siitä Iisalmeen kulkevan tien, itäpuolella.

Viime vuonna tuulivoiman osuus Suomen sähköntuotannosta oli noin 20 prosenttia, ja osuus kasvaa koko ajan. Tuuli- ja aurinkovoimatoimijoita edustavan Suomen uusiutuvat ry:n laatiman tilaston mukaan tuulivoimakapasiteetin kasvu jatkuu vahvana tänä vuonna. Loppuvuonna tuulivoimakapasiteetin odotetaan nousevan noin 9 400 megawattiin.

Tämän vuoden tilastoissa Pohjanmaan maakunnat näyttäytyvät perinteiseen tapaan vahvoina tuulivoima-alueina ja Pohjanmaan maakunnissa sijaitsee tällä hetkellä noin 75 prosenttia Suomen tuulivoimakapasiteetista. Tuulivoimatoimijat pyrkivät jatkuvasti löytämään tuulivoimalle alueita myös muualta Suomesta ja tuulivoimaa valmistuikin tänä keväänä myös muun muassa Satakunnan Euraan ja Säkylään sekä Etelä-Savoon Pieksämäelle.

Tuulivoiman asema on vankka Suomen suurimpana uusiutuvan sähkön tuotantomuotona. Teollisuuden, liikenteen ja lämmityksen sähköistäminen sekä uusi, nouseva puhtaan vedyn teollisuus nojaavatkin tällä vuosikymmenellä

Suomessa pääasiassa puhtaaseen ja edulliseen maatuulivoimaan. Suomen uusiutuvat ry:n mukaan maahamme suunnitellaan tällä hetkellä maalle ja merelle uutta tuulivoimakapasiteettia yhteensä 106 gigawatin edestä. Suunnitteilla olevista hankkeista toteutuu vain osa, sillä tuulivoiman rakentaminen on tarkkaa ja vastuullista yhteensovittamista eri vaikutusten kanssa ja usein hankekehityksen aikana löytyy syitä, jonka vuoksi hankkeet kutistuvat tai peruuntuvat.

Tutkaongelma ratkaistavissa

Tuulivoimalat jakautuvat siis epätasaisesti Suomessa, tämä aiheuttaa monenlaista harmia sähköjärjestelmälle. Jos Länsi-Suomessa ei tuule, on tilastojen mukaan todennäköistä, että Pohjois-Suomessa tai Itä-Suomessa tuulee. Mikäli Itä-Suomeen saataisiin tuulivoimaloita, tuulisähkön tuotantoa voitaisiin saada merkittävästi nykyistä tasaisemmaksi.

Onko tuulivoiman rakentaminen Itä-Suomeen mahdollista?

– Suomessa tätä asiaa joudutaan miettimään turvallisuusnäkökohtien kautta. Tutkateknologia ja tuulivoimalat kehittyvät, mutta Suomessa prioriteetti on rajavalvonnan turvaaminen kaikissa olosuhteissa. Samanaikaisesti koko ajan tutkitaan mahdollisuuksia, miten tuulivoimaa voitaisiin rakentaa myös Itä-Suomeen, sanoo Euroopan komission varapuheenjohtaja, teknologiakomissaari Henna Virkkunen (EPP/kok). Hän kommentoi asiaa Kiinteistö&Energia -lehdelle Ursula von der Leyenin unionin tila -puheen jälkeen Euroopan parlamentissa Strasbourgissa.

Suomalaiset europarlamentaarikot ovat toiveikkaita. Heidän mukaansa Itä-Suomeen voidaan rakentaa tuulivoimaloita niin, etteivät ne haittaa itärajan tutkavalvontaa.

Eero Heinäluoman (S&D/sdp) mukaan olemassa on jo sellaista tutkateknologiaa, joka toimisi Suomen itärajan olosuhteissa.

– Se vain on kalliimpaa teknologiaa. Viime kädessä tämä on suomalaisten oma päätös, mihin panostamme. Itä-Suomen kehitysongelma on aito ja suuri, siksi tässä asiassa on kansalliset intressit toimia. Uusiutuvan energian saanti pitää varmistaa myös Itä-Suomessa, koska se vaikuttaa investointipäätöksiin.

Katri Kulmuni (Renew/kesk) muistuttaa myös Norjalla olevan maarajaa Venäjän kanssa.

– Norjalla on Venäjän vastaisella rajallaan sekä tutkia että tuulimyllyjä. Toivon, että asia pystytään ratkaisemaan Suomessa. Kysymys on rahasta, kuka maksaa investoinnit.

Ville Niinistö (Greens/vihreät) huomauttaa tutkaongelman olevan kansallinen, joka voidaan ratkaista Suomen omalla lainsäädännöllä.

– Olen puhunut tuulivoima-alan toimijoiden kanssa, jotka olisivat valmiita luomaan jonkinlaisen rahoitusjärjestelmän.

– Tässä mallissa ne tuulivoimainvestoinnit, jotka tehtäisiin Itä-Suomeen, maksaisivat osan Puolustusvoimien tutkien päivittämisestä. Jostain syystä tämä asia ei ole vieläkään ratkennut, vaikka tuulivoimapuolella on investointihalukkuutta.

Europarlamentaarikot myös painottavat, että EU:lta voi hakea taloudellista tukea tuulivoimaloiden tutkaongelman ratkaisemiseen.

– On ihan välttämätöntä, että Suomen hallitus ja parlamentaarikot EU-parlamentissa ajamme yhdessä kunnollista tukiohjelmaa koko EU:n itärajalle. Ukrainan sodan vaikutukset ovat kiistatta suurimmat itärajalle. Muutos on tapahtunut. EU:ssa ymmärretään nyt, että kehittynyt maa kuten Suomi, tarvitsee itärajan uhkan vuoksi tukea, myös taloudellista tukea, Eero Heinäluoma sanoo.

Hänen mukaansa nyt kannattaa hakea tukea, koska ilmapiiri on altis Suomen esityksille eikä ”ikkuna ole kovin pitkään auki”.

Lue lisää Kiinteistö&energia -lehden numerosta 6/2025!