
Kiinteistöalan ammattilaisten ja alasta kiinnostuneiden lehti
Poimintoja
40 000 vesivahinkoa vuodessa, 160 miljoonan euron hintalappu
Suomessa sattuu vuosittain lähes 40 000 korvattavaa vesi- ja vuotovahinkoa, eli yli sata vahinkoa päivässä. Korvauksia niistä maksetaan yhteensä noin 160 miljoonaa euroa. Kodeissa tapahtuvien vesivahinkojen yleisin yksittäinen aiheuttaja on astianpesukone. Yksinkertaisin tapa pienentää siihen liittyvää riskiä on sulkea astianpesukoneen vesihana aina, kun konetta ei käytetä. Erityisen tärkeää on huolehtia hanan sulkemisesta lomalle lähtiessä, jolloin koti voi olla päiviä tai jopa viikkoja tyhjillään. Jos vuoto alkaa asukkaan poissa ollessa, ehtii…
– Hissi ei ole mikään luksustuote
Suomi kaupungistui myöhään verrattuna muihin länsimaihin, mutta muuttoliike maalta kaupunkiin oli nopea. Vielä vuonna 1950 enemmistö suomalaisista asui maalla, 20…
Energiasiirtymä on maankäyttökysymys
Tuoreen Pirkanmaata pilottialueena tarkastelevan paikkatietotutkimuksen mukaan tuulivoiman rakentaminen kohdistuisi eri alueille riippuen siitä, painotetaanko suunnittelussa luontovaikutusten minimointia vai riittävää etäisyyttä…

66€
Verkkolehti kestotilauksena!
Digitilaus tarjous!
- Verkkolehden rajaton käyttö
- Lehtiarkisto / näköislehdet
Uusimmat artikkelit
Kuntien vastuu infrahankkeiden rahoituksesta kasvaa
Kun Suomessa on rakennettu uusi rautatieyhteys tai vaikkapa moottoritie, perinteisesti valtio on vastannut kustannuksista. Kuitenkin viime vuosina valtio on yhä…
Hydraulinen hissi tarvitsee vain vähän tilaa ja on hiljainen
Lähes jokaiseen kerrostaloon voidaan asentaa jälkiasennushissi. Se voi olla joko hydraulinen hissi tai köysihissi. Konehuoneeton hissi on aina köysihissi. Konehuoneeton…
Uusin lehti
Kiinteistö&Energia 3/2026
Viimeisimmässä numerossa mm.
- Iskun vanha tehdaskiinteistö on osa Suomen ja Lahden huonekaluteollisuuden historiaa. Kiinteistö saneerattiin uuteen käyttöön, jossa yritykset ja opiskelumaailma toimivat rinnakkain.
- Sähkönkulutus kasvaa jatkuvasti. Samalla riski sähkön kallistumisesta on yhä suurempi.
- Hyvin toteutetut remontit eivät ainoastaan säästä energiaa, vaan voivat tuottaa huomattavia ja pitkäaikaisia hyötyjä asukkaille sekä ympäristölle.
- Yleisin puute vanhempien kiinteistöjen ilmanvaihdossa on korvausilmaventtiilien puuttuminen.
- Isojen kiinteistöjen lämmityksen käyttökustannukset voivat jatkossa pienentyä merkittävästi, kun niille tulee mahdollisuus liittyä osaksi sähkön reservimarkkinaa.
- Taloyhtiöiden uudistettava aina myös sisäverkko, kun kiinteistössä alkaa merkittävä peruskorjaushanke
- Taloyhtiöt voivat saada energiatehokkuutta ja päästöttömyyttä parantaville hankkeille EIR-lainatakauksen.
Lue näköislehteä
Sähköisten Kiinteistö&Energia -digilehtien lukuoikeus kuuluu kestotilaajille. Luettavissa ovat kaikki lehdet vuodesta 2022 alkaen. Lukemiseen tarvitset tunnuksen ja lukuoikeuden.
Kiinteistö&Energia -lehden voi tilata joko sähköisenä verkkolehtenä tai painettuna. Irtonumeroita voi myös ostaa Lehtipisteistä kautta maan.
– Hissi ei ole mikään luksustuote
Suomi kaupungistui myöhään verrattuna muihin länsimaihin, mutta muuttoliike maalta kaupunkiin oli nopea. Vielä vuonna 1950 enemmistö suomalaisista asui maalla, 20 vuotta myöhemmin suomalaisten enemmistö asui kaupungeissa. Kaupunkien kasvaessa tarvittiin nopeasti uusia asuntoja, niitä rakennettiin lähiöihin. Suomeen luotiin 1960-luvulla niin sanottu aluerakentamisen malli, jossa kaupungit ja rakennusliikkeet tekivät sopimuksia lähiöiden rakentamisista. Irene Roivaisen vuonna 1999 julkaiseman väitöskirjan ”Sokeripala metsän keskellä -lähiö sanomalehden konstruktiona” mukaan 1970-luvulla pääkaupunkiseudulla kolme neljäsosaa pääkaupunkiseudun uudisrakentamisesta tapahtui…

