Tampere on säilyttänyt keskustassa vanhaa rakennuskantaa
Tampere on säilyttänyt keskustassa vanhaa rakennuskantaa. Esimerkiksi kuvassa taustalla näkyvä Finlaysonin vanha tehdas on saanut uuden elämän, tiloissa on nyt muun muassa yrityksiä, oppilaitoksia ja museoita. Suomen ja koko Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo syttyi Finlaysonin suuressa kutomosalissa Plevnassa vuonna 1882.

Tampereesta tuli kaupunkikehityksen esikuva

Rantaväylä. Tornihotelli. Rautatiekiskojen päälle valmistuva monitoimiareena asuntoineen ja hotelleineen. Asumista ja liiketilaa uudelle jalkapallostadionille. Kaupungin läpi kulkeva raitiovaunulinja. Tampereella on tapahtunut ja tapahtuu isoja asioita kaupungin kehittämisessä. Miten Tampereesta on tullut muille suomalaisille kaupungeille suunnannäyttäjä?

”Tampereella tehdään Suomen parasta kaupunkia”. Tämä lause ei ole napattu Tampereen kaupungin markkinointimateriaaleista, vaan se on vilpitön kunnianosoitus Facebookin ”Lisää kaupunkia Helsinkiin” -ryhmästä. Kyseessä on korkeasti koulutettujen, kaupunkisuunnittelusta kiinnostuneiden keskustelupalsta, joka on keskustelullaan ja ryhmän jäsenten tekemillä varjokaavoilla vaikuttanut Helsingin kaavoittamiseen.

Tampere on Suomen kaupungeista se, jossa keskustan ilme on muuttunut eniten viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tamperelaisten voidaan sanoa jopa hieman kärjistäen rakentavan kaupunkiaan uudelleen. Kaupungin ilmeen muuttumisen on huomannut Tampereen kaupungin suunnittelujohtaja Jukka Lindfors.

Hän aloitti tehtävässään kuluvan vuoden alussa.

– Olen Tampereelta kotoisin, mutta olin kuusi vuotta töissä Lahdessa. Tampereelle palattuani oikein hätkähdin, kuinka paljon keskustan ilme on muuttunut.

Lue lisää Kiinteistö ja energia -lehden numerosta 7/2021!