Pienin moduulimalli S on 8,8 neliötä. Kuva: Aulis Lundell Oy

Suomalaisyritys suunnittelee mallia kymmenkerroksiselle kerrostalolle

Moduulirakentaminen on ollut vuosia kasvussa Suomessa ja nyt moduulirakentamista kehitetään asuntorakentamiseen. Moduulirakentaminen tuo mukanaan useita etuja, mutta rakennustapa vaatii vielä uuden omaksumista muun muassa rakennusliikkeiltä.

Suomalaisyritys on kehittämässä mallia, jonka avulla voidaan rakentaa kerrostaloja moduulirakennustekniikalla. Kyseessä on Lohjalla toimivan Aulis Lundell Oy:n kehittämä konsepti.

– Olemme kehittämässä moduulirakentamisen mallin, joka sopii nimenomaan kerrostalojen rakentamiseen. Malli on suunniteltu maksimissaan kymmenkerroksisille asuinkerrostaloille. Kerrostalokonseptimme ei ole vielä aivan valmis, mutta tuomme sen markkinoille ensi vuoden aikana, sanoo toimitusjohtaja  Leena Lundell Aulis Lundell Oy:stä.

– Olemme tähän saakka keskittyneet julkisiin rakennuksiin, hotelleihin, sairaaloihin, toimistorakennuksiin ja omakoteihin. Kerrostalorakentamien on uusi aluevaltaus, jota olemme tutkineet vuosia. Ajatus alkoi itää jo kymmenisen vuotta sitten, mutta tuolloin aika ei ollut kypsä, hän jatkaa.

 Aulis Lundell Oy on erikoistunut moduulirakentamisen lisäksi rullamuovausteknologialla valmistettavien teräsprofiilien valmistamiseen, kevytrakennejärjestelmien kehittämiseen sekä jatkojalostettujen tuotteiden kuten elementtien valmistukseen. Yritys tuottaa ohutlevyprofiileita kuten väliseiniä, kevytrakenteisia lattioita ja teräsrunkoisia liukuväliovia.

Yrityksen terästuotteita käytetään laajalti uudis- ja korjausrakentamiseen Suomessa ja Pohjoismaissa. Niillä korvataan lähinnä puuta seinien, kattojen ja muiden rakenteiden valmistamisessa.

Lundellin mukaan moduulirakentamisen suosiolle julkisissa kohteissa on hyvät perusteet.

– Tehtaassa valmistetut asunto-, sairaala- tai toimistomoduulit ovat helppo ja turvallinen tapa rakentaa nopeasti. Muuntojoustavat tilaratkaisut sopeutuvat sekä ihmisten että rakennusmääräysten tarpeiden muutoksiin. Moduulin runko tehdään kierrätettävästä ja turvallisesta teräksestä.

Moduulirakentamisen ja teräksen edut eivät rajoitu vain nopeaan ja turvalliseen rakentamiseen. Terästä käytetään kantaviin rakenteisiin, pitkän jännevälin omaaviin rakenteisiin, korkeisiin rakennusrunkoihin ja ohutlevyrakenteisiin. 

– Terästuotteet sopivat erityisesti kohteisiin, joissa lämpötilan, kosteuden ja painorasituksen pitkäaikaiset vaihtelut edellyttävät mahdollisimman suurta tasalaatuisuutta. Valikoiman menestys perustuu siihen, että niissä teräkseen on lisätty ainutlaatuisia lujuutta sekä lämpöenergian siirtämiseen vaikuttavia ominaisuuksia, selvittää Leena Lundell.

– Teräsrakennetta ei tarvitse juurikaan huoltaa. Useinmiten tarvitsee korjata vain teräsrunkoihin yhdistetyt muun materiaalin liitokset. Teräsrungon pystytys on nopeaa, koska evyet ja mittatarkat komponentit ovat helposti ja nopeasti yhteenliitettävissä, hän jatkaa. 

Lyhyt rakennusaika säästää myös muita kustannuksia. Kiinteistöön investoitava pääoma tuottaa nopeammin, ja lyhyt ja hallittu rakennusaika pienentää rakennuttajalle mahdollisesti lankeavia riskejä. 

– Runkomateriaalina teräs on kevyt ja luja. Teräsranka painaa vain murto-osan puurangan painosta, mikä osaltaan tekee komponenttien asentamisen helpoksi. Moduuli, jossa on teräsrunko painaa yli kolmasosan vähemmän kuin vastaava puurunkoinen moduuli, joten moduulin siirtäminenkin on vaivatonta, kuvailee Leena Lundell.

Lue lisää Kiinteistö ja energia -lehden numerosta 8/2022!