Oulun Kaukovainio ja Espoon Otaniemi kärjessä

Alueelliset lähienergiaratkaisut, joilla pyritään energiatehokkuuteen ja päästöttömyyteen, kehittyvät nyt nopeasti.

Oulu on mukana Smart Cities and Communities (SCC) -teeman mukaisessa laajassa kansainvälisessä EU-hankkeessa, jolla edistetään kaupunkien vähähiilisyystavoitteita. Tässä Making City -hankkeessa on mukana 34 partneria eri puolilta Eurooppaa. Hankkeen pääkoordinaattorina toimii Cartifin tutkimuslaitos Espanjasta ja pilottikaupunkeina Suomesta Oulu ja Hollannista Groningen.

Oulun projektikonsortioon kuuluvat Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, Oulun Energia Oy, Oulun Sivakka Oy, YIT Rakennus Oy, Arinan kiinteistöt Oy, Jetitek Oy, VTT Oy ja Oulun yliopisto. Oulun projektikonsortion kokonaiskustannukset ovat yhteensä 5,2 miljoonaa euroa vuosien 2019–2023 aikana. Oulun konsortion osapuolet ovat saaneet 70–100 prosentin EU-rahoituksen omien osahankkeidensa tukikelpoisiin kustannuksiin Horizon 2020 -ohjelmasta.

Pilottikaupungeissa Oulussa ja Groningenissa suunnitellaan, toteutetaan ja testataan innovatiivisiin energiaratkaisuihin perustuvat pilottikohteet, joita kutsutaan Positive Energy District eli PED-alueiksi.

Oulun ja Groningenin pilottien avulla pyritään osoittamaan PED-konseptin toimivuus tehokkaan ja kestävän energiankäytön tiennäyttäjänä, jonka vaikutukset ulottuvat huomattavasti vuonna 2018 tunnettuja suunnitelmia pidemmälle.

Lue lisää Kiinteistö & energia -lehden numerosta 6/2020!