Kas-asuntojen toimitusjohtaja Jarmo Kuosa on tyytyväinen vuokra-asuntoyhtiön nykyiseen tilaan. Talouden tervehdyttänyt yhtiö pystyy nyt rakennuttamaan uusia asuntoja, vuosina 2020-2024 tavoitteena on rakennuttaa vähintään 500 uutta asuntoa.

Kuntien yhteisesti omistama vuokra-asuntoyhtiö Kas-asunnot kykenee pitämään vuokrat maltillisina

Reilussa kymmenessä vuodessa asiat olivat menneet pahasti solmuun. Maaliskuussa 2001 perustettu kuntien vuokra-asuntoyhtiö Kas-asunnot oli syvässä kriisissä keväällä 2012, kun yhtiön toimitusjohtajaksi pyydettiin Jarmo Kuosa.

Vihdin seurakunnan talousjohtajana työskennellyt Kuosa oli mukana silloin Kunta-asunnot -nimellä toimineen yhtiön hallituksessa yhden omistajakunnan, Vihdin, edustajana.

– Yhtiön tilanne oli reilut 10 vuotta sitten todella vaikea. Kunta-asunnoilla oli runsaasti korjausvelkaista asuntokantaa ja huonoa taloustilannetta yritettiin paikata korkealla vuokratasolla. Tämä taas aiheutti suuren vaihtuvuuden, tuolloin vuoden aikana 40 prosentissa asunnoista vaihtui vuokralainen. Juhannuksen alla vuonna 2012 yhtiö oli hyvin lähellä konkurssia, kuvailee Kuosa yhtiön tilaa aloittaessaan toimitusjohtana.

– Yksi ongelma oli myös vinoutunut rahoitusrakenne. Vuoden 2011 tilinpäätöksessä oman pääoman suuruus oli 32,2 miljoonaa euroa, ja kymmenessä vuodessa yhtiö oli tehnyt vain 215 000 euroa voittoa. Vastaavasti nykytilanteessa ja vuoden 2021 tilinpäätöksessä oma pääoma on 118 miljoonaa euroa ja yhtiö on tehnyt voittoa yli 74 miljoonaa euroa.

Tuskaa aiheutti myös päälle kaatunut velkataakka.

– Kas-asunnoilla oli vuonna 2012 lyhytaikaista, vuoden sisällä erääntyvää velkaa yli 60 miljoonaa euroa, mikä vastasi yhtiön liikevaihdon kokoa.

Osin huonokuntoinen asuntokanta yhdistettynä korkeisiin vuokrapyyntöihin johti siihen, että pahimmillaan yhtiön noin 9 000 asunnosta tyhjillään oli yli 1 700 asuntoa. 

– Tällä hetkellä meillä on 39 eri paikkakunnalla hieman vajaat 9 000 vuokra-asuntoa, joista tyhjillään on noin 300 asuntoa. Vuokrausaste on reilut 98 prosenttia, Kuosa kuvailee tehtyä muutosta kylmillä numeroilla.

Lue lisää Kiinteistö&energia -lehden numerosta 7/2022!