– Isännöintialan keskittyminen korostaa taloyhtiöiden valppauden merkitystä. Taloyhtiöissä pitää nykyistä paremmin tietää, millaista isännöintipalvelua halutaan ja taloyhtiön pitää olla tarkkana isännöintisopimusta tehdessään, noin kymmenessä vihtiläisessä taloyhtiössä hallituksen puheenjohtajana toimiva Tapani Pohjonen.

– Isännöintialan keskittyminen korostaa taloyhtiöiden valppauden merkitystä, sanoo taloyhtiöiden ”hallitusammattilainen” Tapani Pohjonen

Perinteisesti isännöintiyritykset ovat olleet varsin pieniä. Nyt kuitenkin menossa on muutos, ala keskittyy enemmän ja enemmän isojen yhtiöiden hakiessa kasvua yritysostoin. Mitä tämä tarkoittaa taloyhtiöille?

Luvut ovat hätkähdyttäviä: isännöintialalla on tehty 2020-luvulla jo yli 100 yrityskauppaa. Yrityskauppojen määrä on suuri, koska Suomessa on Isännöintiliiton arvion mukaan noin 750–800 ammattimaista isännöintiä tarjoavaa yritystä. Niiden liikevaihdon mediaani on 150 000 euroa ja keskiarvo noin 300 000 euroa, joten puhutaan pääasiassa pienyrityksistä, joissa työskentelee vain muutamia henkilöitä.

Isännöintiliiton mukaan monissa alan yrityskaupoissa on viime aikoina ollut kyse siitä, että suuret ja keskisuuret yritykset fuusioituvat keskenään. Monet alan suurista yrityksistä ovat nykyisin ainakin osittain pääomasijoittajien omistuksessa.

Aiemminkin on tehty yritysostoja, mutta niiden määrässä ja rakenteessa on 2020-luvulla tapahtunut suuri muutos.

– Yrityskauppoja tehdään nyt kiihtyvään tahtiin ja tämä jatkunee lähivuosina. Pääomasijoittajien omistamilla yrityksillä on tyypillisesti kovat kasvutavoitteet. Niihin voi isännöintialalla olla vaikea yltää pelkällä orgaanisella kasvulla, arvioi Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva.

– Erityisesti keskisuuria yrityksiä ostetaan, koska niiden hankkiminen on tehokkaampaa kuin yksittäisten pienten yritysten ostaminen, hän jatkaa.

Koko isännöi.ntiala elää monessa mielessä murrosvaihetta. Osaamista vaaditaan entistä monipuolisemmin, järjestelmiä pitää kehittää ja monissa yrityksissä henkilösidonnaisuus alkaa muuttua pikkuhiljaa tiimityöksi. Yrityskaupat tuovat murrokseen oman lisänsä. Isännöintiyrityksen kannalta fuusiossa keskeistä on se, kuinka hyvin se saa pidettyä muutosvaiheessa asiakkaistaan ja työntekijöistään kiinni.

– Monella yrityksellä on tällä hetkellä varmasti kasvukipuja. Niin asiakkaat kuin oma henkilöstökin saattavat olla kriittisiä, kun yrityskaupan myötä tapahtuvia muutoksia esimerkiksi tietojärjestelmissä ja toimintatavoissa jalkautetaan käytäntöön. Emme kuitenkaan ole nähneet vielä tämän kehityksen loppupäätä ja sitä, millaiseen asentoon toiminta asettuu, sanoo Koro-Kanerva.

Pelkona hintojen nousu

Taloyhtiöissä isännöintialan keskittyminen ei aiheuta pelkästään hurraa -huutoja. Monissa taloyhtiöissä pelätään isännöintiyritysten välisen kilpailun vähentymistä, ja sitä kautta hintojen nousua.

Vihtiläinen taloyhtiöiden ”hallitusammattilainen” Tapani Pohjonen on itse nähnyt ja kokenut taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana, mitä isännöinnin yrityskaupasta voi seurata.

– Eräässä taloyhtiössä, jossa toimin puheenjohtajana, isännöintiä hoitanut yritys ostettiin parisen vuotta sitten. Uusi omistaja korotti hintoja välittömästi, valitettavasti myös palvelu heikkeni. Isännöintitoimiston yrityskauppa usein merkitsee taloyhtiöille hintojen nousua.

Pohjonen toimii puheenjohtajana taloyhtiössä jossa itse asuu, lisäksi hän on puheenjohtaja myös noin kymmenessä muussa taloyhtiössä Vihdissä. Pohjosen mukaan esimerkiksi epäselvyys isännöintisopimuksen sisällöstä ja hinnoitteluperiaatteista aiheuttaa usein ongelmia. Hän kannustaa taloyhtiöitä olemaan tarkempia isännöitsijöiden kanssa.

– Isännöintialan keskittyminen korostaa taloyhtiöiden valppauden merkitystä. Taloyhtiöissä pitää nykyistä paremmin tietää, millaista isännöintipalvelua halutaan ja taloyhtiön pitää olla tarkkana isännöintisopimusta tehdessään.

Pohjosen mukaan taloyhtiöiden tulee kiinnittää huomiota erityisesti ostettavan isännöintipalvelun laatuun, erillisveloitusten hinnoitteluun sekä isännöinnin kokonaiskustannuksiin. Taloyhtiön hallituksen on tunnettava taloyhtiön isännöintisopimuksen sisältö, jotta hallitus tietää, mitä taloyhtiö on isännöinniltä ostanut. Pohjonen kehottaa taloyhtiöitä tarkistamaan tarkasti, mitä palveluita isännöinnin perussopimus sisältää.

Lue lisää vuoden 2024 viimeisestä Kiinteistö&energia -lehden numerosta 8/2024!